Saadut arviot

Arvioita yhteensä: 57

Keskiarvo: 5


29.11.2019

Jos koet joutuneesi potilasvanhingon uhriksi niin täältä kannattaa hakea apua! Mahtava asiantuntijatiimi toimii hyväksesi, eikä jätä kiveäkään kääntämättä!

19.11.2019

Erittäin hyvä ja asiantunteva palvelu. Kustannukset pysyivät annetussa ohjearvoissa sekä käsitykseni mukaan erittäin kohtuulliset. Olen erittäin tyytyväinen kaikkeen ja olen myös suositellut ko toimiston palveluja tarvitseville.

04.11.2019

PVK:n ilmoituksen mukaan asiaani ei voitu käsitellä. Asia oli selkeä ja yksinkertainen. Kysyin neuvoa Jonilta ja sen sain. PVK käsitteli asian välittömästi - tämän yhden selkeä kysymyksen ansiosta! Lähetin ihmetykseni Jonille sähköpostilla. Hän vastasi nopeasti. Viestien henki oli lämmin, ystävällinen ja kunnioittava. Joni on ammattilainen. Kunnioitan hänen osaamistaan ja tekemäänsä työtä. Olen kiitollinen saamastani avusta ja toivotan Jonille ja hänen työryhmälleen kaikkea hyvää. Kiitos Joni Siikavirta, Potilasvahinkoapu Oy. Suosittelen teitä lämpimästi, Tuija.

08.10.2019

Helposti lähestyttävä, erittäin asiallinen ja erittäin joustava. Sain häneltä ja henkilökunnaltaan avun oman viiden vuoden taisteluni jälkeen. Hinta-laatusuhde kohdallaan. Suosittelen. Nm. pikkuvarvas

03.06.2019

Miellyttävä lakimies, joka paneutui huolella ja intensiivisesti potilasvahingon seurauksena työkyvyn menettäneen maatalousyrittäjän ahdinkoon. Ilman Jonin apua en olisi yksin saanut myöntävää päätöstä potilasvahinkoasiassa. KIITOS!!!

03.06.2019

Olin epätoivoisessa tilanteessa kun vajaa pari vuotta sitten sain potilasvahinkokeskuksen päätöksen asiassani. Silloisen päätöksen mukaan minulle ei olisi aiheutunut potilasvahingoista mitään pysyvää haittaa. Ja muutenkin heidän päätös oli hyvin vahingon kokenutta ihmistä aliarvostava. Otin yhteyttä Siikavirran lakiasiantoimistoon ja he lähtivät ajamaan asiaani täysillä ja lopputuloksena sain selkeästi paremman korvauspäätöksen potilasvahingoissani. Eli korvaussummat nousivat varmaankin siihen mitä ne on Suomessa mahdollista, eli suosittelen.

13.05.2019

Asianmukaista palvelua ja ammattimies paikalla!

09.05.2019

Jonin asiantuntemuksella voitimme tapaukseni vakuutusoikeudessa. Suosittelen Jonin toimistoa lämpimästi. Suurkiitos!! PS. toimisto ei ole kallis ja palkkion voi maksaa myös osissa

30.04.2019

Ilman Jonin ammattitaitoista lakiapua en olisi potilasvahingosta aiheutuneiden haittojen sekä kipujen ohessa mitenkään jaksanut sekä osannutkaan kyseistä asiaa hoitaa. Suosittelen ehdottomasti ottamaan yhteyttä Joni Siikavirtaan mahdollisten potilasvahinko asioiden selvittämisessä sekä asioiden hoitamiseen.

11.04.2019

Erittäin asiantunteva ja pitkän kokemuksen omaava erikoisalan ammattilainen. Olen suositellut häntä oman kokemukseni perusteella myös ystävälleni ja kokemukset ovat olleet samanlaisia.

02.04.2019

Asiansa osaava mies👍suosittelen lämpimästi

28.03.2019

Joni on erittäin asiantunteva lakimies, jolta sain erinomaista palvelua potilasvahinkooni liittyen. Voin suositella lämpimästi!

28.03.2019

Suosittelen sydämellisesti kaikille kohtalotovereille joilla on syytä epäillä potilasvahingon tapahtuneen. Ei tarvi olla yksin näiden asioiden kanssa. Suurkiitokset Jonille ja muille toimiston lakimiehille. Olette korvaamattomia ja teidän työnne on asiantuntevaa ja erittäin tärkeää meille potilavahingon kärsineille ❤️

13.02.2019

Kokemuksemme toimiston palvelukyvystä ja asiantuntemuksesta potilasvahinkokorvausten hoidossa ovat olleet erittäin hyviä. Saimme alusta lähtien hyödylliset neuvot korvausten hakuprosessista ja muutoksenhausta korvauspäätökseen. Paneutuminen tilanteeseemme oli huolellista, mutta silti kustannustehokasta. Ilman apua emme varmaan itse olisi kyenneet laatimaan yhtä tuloksellista muutosvaatimusta. Suosittelemme palvelua lämpimästi muillekin.

18.01.2019

Suosittelen lämpimästi! Kaikki hoitui kuten piti T:Miikka

28.12.2018

Suurin osa vahingon kärsineistä ihmisitä arkailee hakea asioihinsa apua lakimiehiltä, suurimmalta osin kustannusten pelossa ja rohkeuden puutteesta taistella oikeuksiensa puolesta byrokratiaa vastaan. Niin tein minäkin, mutta Potilasvahinkoavun erinomainen työ ja asiantuntemuksella tehty oikaisuvaatimus lautakuntaan palkittiin kannaltani hyvällä päätöksellä. Kiitokset kuuluu heille, näin julkisestikkin. Yrjö Vaskelainen

13.11.2018

Erittäin korkealuokkaista ja asiantuntevaa asian hoitoa - koko toimiston väeltä! Jonilla on valtava kokemus potilasvahingoista ja se näkyy työn jäljessä. Suomen parasta lakimiespalvelua potilasvahinkoasioissa. Suosittelen!

09.11.2018

Erinomaisen asiantuntevasti ja perusteellisesti hoidettu vastine liikennevahinkolautakunnalle. Asiat ja niiden kulku selitettiin ymmärrettävästi. Kiitettävää toimintaa!

04.11.2018

Erittäin hyvä ja asiantunteva palvelu. Tapauksemme hoidettiin hyvin, ammattitaitoisesti ja tehokkaasti. Voimme ehdottomasti suositella hänen palveluita myös muille.

05.10.2018

Hienosti hoidettu tapaus! Potilasvahinkoasiani (pieleen mennyt silmän laserleikkaus) palasi lautakunnasta kielteisenä, mutta Joni ja Mari hoitivat tapaukseni esimerkillisesti. He hankkivat erittäin pätevän asiantuntijalausunnon, joka kertoi myös minulle siitä miten tutkimukset ja leikkaus olisi pitänyt suorittaa aluna alkaen. Voin suositella lämpimästi!

14.08.2018

Sain aina vastaukset esittämiini kysymyksiin. Olisin ollut hukassa ilman Joni Siikavirran apua. Koska minulla ei ole tietämystä lakiasioista, enkä muutenkaan jaksa keskittyä vuosia kestävään prosessiin, ei minulla olisi ollut mitään mahdollisuutta hoitaa vakuutusyhtiön ja minun välistä asiaa.

02.08.2018

Erittäin ammattitaitoisesti ja asiakaslähtöisesti hoidettu potilasvahinkoon liittyvä tapaukseni päättyi meidän voittoon. Iso kiitos siitä

02.08.2018

Suomen Potilasvahinkoapu Oy:ltä sain ensiluokkaista lakimiespalvelua; nopeasti, sujuvasti tiedot skannaten ja sähköpostilla. Ilman heidän osaamistaan en varmasti omin päin olisi voittanut juttuani. Tosin olin itse tiettyjen asioiden käsittelyn osalta liian myöhässä liikkeellä, koska asioilla on vanhenemisajat niiden käsittelyssä Potilasvanhinkolautakunnassa. Joten ei kannata miettiä liian pitkään vaan kysyä apua Suomen Potilasvahinkoapu Oy:ltä mahdollisessa hoitovirheasiassaan. Suosittelen lämpimästi Suomen Potilasvahinkoapu Oy:n palveluita ja huippu osaamista.

22.05.2018

Olen erittäin tyytyväinen siihen miten asiaani on paneuduttu. Suosittelen lämpimästi muillekin apua tarvitseville ja kannattaa pyytää arvio.

12.04.2018

Ystävällistä, ammattitaitoista, empaattista lakimies-palvelua potilasvahinkoasioissa. Suosittelen lämpimästi.

06.04.2018

Joni Siikavirta ja hänen tiiminsä tekivät erittäin hyvää ja perusteellista työtä hoitovirhetapauksessani. Heillä on verkostossaan mm. pätevät asiantuntijalääkärit, jotka myös paneutuivat tehtäväänsä huolella. Jonin avulla sain kannaltani myönteisen päätöksen hoitovirheasiassa. Voin suositella palvelua lämpimästi!

06.04.2018

Asiallinen suhtautuminen ongelmiin. Ystävällinen ja nopea palvelu.

06.04.2018

Juttuni hoidettiin asianmukaisesti mutta loppullinen päätös vielä kesken.

05.04.2018

Todella asiantuntevaa palvelua jo ensikontaktista lähtien! Asiointi oli helppoa ja nopeaa koko prosessin ajan ja pystyin luottamaan asian etenevän aikataulussa. Suosittelen lämpimästi!

05.04.2018

Jonin toimisto hoiti minulle ja lapsilleni LähiTapiolan eväämän henkivakuutuskorvauksen, jota ilman olisin ollut todellisessa pinteessä taloudellisesti. Olin keväällä 2017 hyvin pettynyt kielteiseen korvauspäätökseen ja olin jo luopunut toivosta. Tutkailin kuitenkin netistä, että olisiko vielä jotain mahdollisuuksia ja löysin Suomen Potilasvahinkoavun. Vielä sittenkin olin antaa asian olla mutta otin lopulta kuitenkin Joniin yhteyttä ja siitä homma lähti liikkeelle. Kesän ja syksyn mittaan toimiston asiantuntijat laativat vakuutuslautakuntaan lausuntopyynnön, joka johtikin sitten päätöksen muuttumiseen. Voi riemun päivää!

05.04.2018

Korvausasiani hoidettu hyvin ja nopeasti. Toimitin asiaani kuuluvat dokumentit käsittelyyn ja asiani hoidettiin taitavasti vakuutusyhtiön kanssa neuvotellen päätökseen jolloin sain silmävammasta korvauksen. Suosittelen Joni Siikavirran lakitoimiston palveluja.

05.04.2018

Asiantuntevaa ja ystävällistä palvelua. Suosittelen lämpimästi!

11.01.2018

Olen erittäin tyytyväinen Joni Siikavirran saamaani palveluun. Ilman häntä olisin ollut hukassa. Kyllä kannattaa kääntyä potilasvahinkoasioissa hänen puoleensa. Kyllä minun asiaani palloteltiin monta vuotta huonoin tuloksin. Otettuani yhteyttä Joni Siikavirtaan alkoi tapahtua. Sinne sain lähettää potilasasiakirjat joita oli kerääntynyt satoja en itse olisi saanut niitä asianmukaiseen järjestykseen. Jos teillä on hiukan epäillystä ettei asiaanne ole käsitelty oikein suosittelen sydämestäni ottamaan Joniin yhteyttä Minunkin asiani tuotti tulosta pilkun jälkeen jokusen kuusinumeroisen korvauksen.

14.11.2017

Saimme erinomaista palvelua lapsemme hoitovirhetapaukseen liittyen. Ilman Joni Siikavirran toimiston lakimiespalveluita emme olisi todennäköisesti voittaneet. Asiantuntevaa henkilökuntaa ja palautetta tapauksen edistymisestä sai aina ja kysymyksiin/tiedusteluihin sai nopean vastauksen. Suosittelen erityisesti, jos vähänkään epäilee potilasvahinkoa. Kulujen karttumisesta ja kokonaiskustannuksista annettiin realistinen arvio heti toimeksiannon alussa ja kokonaisuudessaan asia hoidettiin asiakasta ajatellen. Kiitos vielä ja ehdottomasti suosittelen toimistonne lakimiespalveluita.

12.11.2017

Sain huomattavan viisinumeroisen korvauksen vakuutuksesta, vaikka se ensin oli evätty vedoten siihen_ja_tähän. Vaikkei ko vakuutusyhtiö olisikaan päätynyt kesken prosessin jo maksamaan, olisivat arvioni Joni Siikavirrasta ja henkilöstöstään kiitettävät. Minut kuultiin, tarpeeni sanoitettiin ammatillisesti ja vastinetta vielä hiottiin kanssani kär-si-väl-li-ses-ti ehdottamiani viilauksia myöden. Asiani sai oikeutuksen ja sanoituksen. Laskutus oli täsmällistä, mutta sävyltään asiakasystävällistä. Myös arvostin sitä, että ei luvattu liikoja ja sain realistista arviota mahdollisuuksista tällä toimintakentällä. Ammattimainen toteutus selätti todennäköisyyksien kyynisyyden. Kiitos!

09.11.2017

Korkeatasoista lakimiespalvelua. Suosittelen Potilasvahinkoavun lakimiespalvelua kaikille niitä tarvitseville. Palvelu on vahvaa ammattiosaamista kokonaisvaltaisesti asiakasta huomioiden. Kiitos saamastani avusta varatuomari Joni Siikavirta.

26.05.2017

Aivan loistavaa ja ammattitaitoista toimintaa, kertakaikkiaan! Onneksi kuulin, että on olemassa Joni Siikavirta, joka hoiti asiani minun kannalta myönteiseen päätökseen. Minä sairastuin Guillain-Barren syndroomaan jäykkäkouristusrokotuksen jälkeen keväällä 2015 ja sain ensin kielteisen päätöksen Lääkevahinkovakuutusyhtiöltä. Suosittelen lämpimästi kaikille kielteisen korvauspäätöksen saaneille!

21.05.2017

Ainoastaan positiivista kerrottavaa Jonin sekä toimiston muiden työntekijöiden toiminnasta. Tapauksessamme heistä oli meille korvaamaton apu.

14.05.2017

Asia on hoitunut hyvin. Asiaa koskeva informaatio on tullut selkokielellä asiakkaalle.

11.05.2017

Olen erittäin tyytyväinen saamaani asiakaspalveluun. Satakunnan sairaalan potilasasiamies suositteli teitä, siitä olin kiitollinen muuten en olisi teistä ollut tietoinen. Kiitos teistä. Olen erittäin tyytyväinen toimintaanne kymmenen pistettä ja papukaija merkki.

09.05.2017

Joni ja hänen toimistonsa työntekijät hoitivat tapaukseni erittäin asiallisesti ja kiitettävästi, olen siitä heille erittäin kiitollinen.

09.05.2017

Olen saanut Joni Siikavirralta ja hänen toimistoltaan erittäin hyvää palvelua ja runsaasti apua potilasvahinkoasiassani usean vuoden aikana. Ilman tätä apua en olisi pystynyt ja osannut asioitani hoitaa.

08.05.2017

Aluksi epäröin potilasvahinkoasiani viemistä eteenpäin, tilanne näytti erittäin vaikealta. Kun Joni Siikavirta ryhtyi toimeen alkoivat asiat selviämään ja kiista PVK:n kanssa kääntyi voitoksi. En tiedä, miten tätä asiaa enää paremmin olisi voinut hoitaa. Erinomaista työtä.

07.05.2017

Tekisi mieleni kopioida 3.5.17 lähetetty arvio. Siinä on lueteltu kaikki ne asiat, mitä minäkin olisin halunnut sanoa. En ole ennen "tavannut" (puhelimitse ja sähköpostilla) niin sympaattista lakimiestä! Hän tuntui heti tutulta ja turvalliselta. Hän on hyvä kuuntelija. Hän antoi aikaa ja hyviä neuvoja mitä kaikkea asiani hoitamisessa tarvitaan. Joni Siikavirta ja hänen toimistonsa väki hankkivat kaikki mahdolliset todistukset ja lausunnot joita en olisi itse edes älynnyt liittää. Asiani on vielä kesken, mutta oloni on rauhallinen ja turvallinen.

05.05.2017

Annan täyden kympin Joni Siikavirralle ja toimiston henkilökunnalle. Joni rupesi ajamaan PVK:ta vastaan minulle aiheuteutettua potilasvahinkoa vuonna 2014. Minulle aiheutettiin parantumaton hermovaurio 2010 hammasoperaatiossa, joka ei parane, jollei sitten ihme tapahdu. Joni sai ajettua minulle lautakunnalta puoltavan lausunnon korvausten suhteen. Rahallahan tätä ei saa korvattua, mutta turvaa kuitenkin tarvittavan toimeentulon. Jonille siitä kiitos.

03.05.2017

Hän on ihmisen asialla, inhimillinen. Ammattitaito ja kokemuksen tuoma osaaminen, asenne suora, selkeä, avoin ja läsnäoleva Yhteistyötä arvostava / hyvä kuuntelija. Erinomainen harkintakyky. Oikeudenmukainen työtä pelkäämätön. Peräänantamaton. Hänellä on erinomainen tiimi. Hänen hoitaessa asioita tiedät ja tunnet että et ole yksin. Arvomaailmamme kohtasivat. Arvostan häntä suuresti. Ihminen tunnetaan hänen teoistaan.

03.05.2017

Lakimiespalvelu on lähtenyt ripeästi hoitamaan asiaani eteenpäin. Toivon että lopputulos olisi hyvä. Suosittelen!

02.05.2017

Asiani käsittely on vielä kesken, mutta jo nyt voin kertoa, että homma toimii! Olen suositellut, ja tulen vahvasti suosittelemaan Siikavirtaa. Mikäli haluatte rahoillenne vastinetta vaikeissa hoitovirhe tms tapauksessa, ottakaa ihmessä yhteyttä!

02.05.2017

Loistava palvelu. Erikoiseen tapaukseeni on panostettu paljon ja suurella amattitaidolla.

02.05.2017

Asiallista, asiantuntevaa ja samalla empaattista palvelua. Tästä tuli hyvä ja turvallinen olo. Asiani on vielä keskeneräinen mutta vaikka tämä ei johtaisikaan minun kannaltani positiiviseen lopputulokseen, niin tiedän että asian hoitaminen on ollut luotettavaa. Lisäksi toimiston yhteydenotoista päätellen, henkilöstön osaaminen on hyvää. Heidän laatimassaan lausunnossa oli hyvin löydetty asian kannalta tarkoituksenmukaiset huomiot, sekä siitä oli havaittavissa paneutuminen juuri tähän tapaukseen.

02.05.2017

Palvelu nopeaa ja tehokasta. Asiat vielä kesken. Suosittelen

02.05.2017

Palvelu on ollut loistavaa. Ahdinkoni ymmärrettiin ja asiaani ajettiin luotettavasti. Kiitos kaikesta.

02.05.2017

Ripeästi sekä palvelu erinomaista ja ammattitaitoista. Suosittelen lämpimästi muillekin tämän firman palveluita jos haluatte rahoillenne vastinetta ja ammattitaitoa.

02.05.2017

Potilasvahinkoasiani on vielä kesken. Tähän mennessä palvelu on ollut tehokasta ja todella asiantuntevaa. Suosittelen!

02.05.2017

Erittäin hyvää toimintaa ollut, ei olisi ikinä ratkennut nämä asiat. Tällä hetkellä VALVIRA tutkii asiaa. KIITOS KOVASTI!!

02.05.2017

Asiakaspalvelu 6/5

02.05.2017

Olen erittäin tyytyväinen siihen miten asiaani on paneuduttu. Suosittelen lämpimästi muillekin apua tarvitseville ja kannattaa pyytää arvio.