Perhe- ja perintöasiat
Avioero ja ositus
Hei, Kysymykseni koskee avioeroa ja ositusta. Erosin 2014 ja sillä hetkellä kumpikaan osapuoli ei omistanut käytännössä mitään. Molempien vanhemmat olivat ja ovat elossa joten perintöä tulee tulevaisuudessa. Ositusta ei tehty koska kumpikaan ei omistanut mitään. Toinen osapuoli on sittemmin alkanut säästää rahaa omistusasunnon ostoa varten, ja tällä hetkellä säästöjä on noin 30000e. Nyt tuli mieleen että mikäli ei ole tehty ositusta niin onko entisellä aviopuolisolla oikeus vaatia myös myöhemmin kerätystä omaisuudesta osuutensa? Tämän ymmärtäisin mahdolliseksi mikäli myöhemmin kumuloitunut omaisuus on saavutettu jo erohetkellä olleen omaisuuden avulla mutta nyt on kyseessä työnteolla säästetty omaisuus jonka pesämunaa ei ollut eron aikaan olemassa. Toisekseen kysyisin, voiko osituksen tekemättä jättäminen vaikuttaa myöhemmin perintöasioihin? Kannattaisiko vielä tässä vaiheessa tehdä ositus jottei entinen puoliso pääse käsiksi tuleviin perintöihin mikäli joko heti tai sitten kun perintöä saava mahdollisesti kuolee ennen entistä puolisoa?
Kummallakin puolisolla on ositusperusteen (avioeron 1. vaiheen hakemuksen jättäminen) jälkeen oikeus vaatia ositusta avio-oikeuden purkamiseksi. Lähtökohtaisesti ositus toimitetaan ottamalla huomioon ne varat ja ne velat, jotka kummallakin puolisolla oli yhdessä ja erikseen ositusperustepäivänä. Sen sijaan myöhemmin ansaittua tai saatua omaisuutta ei lueta aviovarallisuuteen. Osituksessa omaisuus kuitenkin arvostetaan ositushetken arvoon. Eli jos jompikumpi on esimerkiksi omistanut asunnon, jonka arvo on noussut ositusperusteen ja ositushetken välisenä aikana, tuo arvonnousu "otetaan mukaan" ositukseen. Sinänsä mitään osituspakkoa lainsäädännössämme ei ole, vaan kumpikin osapuoli voi pysyä asian suhteen passiivisena ja olla vaatimatta mitään varsinaista ositusta avioliiton päättymisen jälkeen. Näin usein tapahtuukin silloin, kun osapuolilla ei ole yhteistä omaisuutta (asunto) tai yhteistä velkaa (asuntolaina) ja ositus on ikäänkuin reaalisesti tehty "jakamalla lusikat" erilleen muuton yhteydessä. Tämä voi kuitenkin johtaa siihen epätoivottavaan tilanteeseen, että esimerkiksi jomman kumman puolison kuoltua hänen perukirjoituksesssaan ja perinnönjaossa voidaan joutua ottamaan kantaa aiemmin päättyneen avioliiton jälkeen toimittamatta olevaan ositukseen ja ääritilanteessa ryhtyä toimittamaan ositusta vielä vuosikymmenten jälkeen. Oikeus vaatia ositusta ei siis ole minkään eksaktin vanhentumisajan alainen. Selvyyden vuoksi voisi olla järkevää laatia osituskirja, joka voi sisällöltään lyhimmillään olla sen sisältöinen, että entiset puolisot toteavat toimittaneensa aikanaan reaalisen osituksen, hyväksyvänsä sen ja katsovansa aviovarallisuuden tulleen puretuksi. Näin toimien poistuisi epävarmuus siitä, että toimittamatonta ositusta jouduttaisiin (ehkä jopa vuosikymmenten jälkeen) selvittelemään.